Uutiset


Artikkelit / DoDFi Radio (Radion esittely)
Kirjoittanut: iGnotuS - 22/02/08 14:24


Day of Defeat Finland; löpinää ja höpinää tuutista, eli kansan kiellellä: radio!

Kansan keskuudessa soi puskaradio, DoD:in parissa nettiradio. Idea oman lähetyksen toimittamiseen lähti, kun iGnotuS loikkasi ulkomaalaisten leirissä, GVR:ssä (Gamers Voice Radio). Täältä opituilla tuotantotaidoilla oli helppo lähteä hakemaan stream sponsoria, joka löytyi FinDoDL:issa adminina vaikuttaneen n1ko:n avulla roundex FMP:n tukikohdasta. Ensimmäiseksi co-hostiksi valittiin Roksi, jonka kanssa iG teki aikaisemmin yhteistyötä mm. ViiRy radiossa.

Juuri ennen ensimmäistä lähetystä Akira osoitti kiinnostusta juontohommiin, joten otimme hänet mukaan remmiin. Ensimmäinen lähetys sujui kolmen miehityksellä kivuttomasti, muttei aivan ongelmitta. Tekninen puoli oli vielä hieman ulapalla, mutta se saatiin viilattua toista lähetystä varten. Virheistä oppii.

Päivitetty 12.4.2008:
Roundex FMP:n ja n1kon tehtyä DoDFi Radiolle oharit kriittisellä hetkellä, päätimme luopua kyseisestä sponsorista yksimielisesti. Tilalle astuu siis DoD:S skenen jo aikaisemmilta ajoilta tunnettu sankariyhtiö Netgames.fi, ja päävastaavana heiltä johnny, joka on jo aikaisemmin sponsoroinut DoDFi skeneä mm. ventriloserverillä. Kiitos heille piuhan lainaamisesta kolmanteen lähetykseen, toivottavasti yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa!

Mistä radiossa sitten puhutaan?
No, siihen on aika vaikeaa vastata. Tarkoituksena on(olisi) puhua skeneä lähetyksen aikana koskettavista asioista, sekä klaaneista ja erilaisista tapahtumista DoD:in ympärillä. Tarkoituksenamme on puhua samoista asioista, kuin itse pääsivustolla tekstimuodossa, mutta hyvän(mustan) huumorin saattelemana. Tulevaisuudessa yritämme juontaa matseja ja valmistamaan pieniä sketsejä/arvosteluita etukäteen lähetyksiä varten, jolloin pystymme supistamaan turhat musiikkiosuudet pois lähetyksistä.

Miksi kuuntelisin DoDFi Radiota, onhan maailmassa monta muutakin pelejä käsittelevää radiota?
Aivan, peleistä puhutaan laajasti, muttei yksinomaan Day of Defeatista. En tiedä tällä hetkellä yhtään radiota joka tekisi ohjelmansa pelkästään DoD:ista, edes lontooksi, saatika sitten suomeksi. Valitettavasti teille DoD:aajille jää siis vain yksi vaihtoehto: me. Hah!

1. Radion esittely
2. Kuuntele
3. Henkilökunta
4. Musiikki
5. Sponsorit
> 1 < [2] [3] [4] [5]